Kyllä ne onnistumisen tunteet työelämässä (ja muussakin elämässä) tulevat niistä pienistä asioista jotka ovatkin suuria...

Jokin aika sitten eräs asukas kutsui minua nimeltä, tyyliin "Hei Niina, laitatko sen ikkunan kiinni?" kun aikaisemmin oli komento kuulunut: "Laita ikkuna kiinni". Myös toinen asukas käytti nimeäni vastaavanlaisessa tilantessa. Kyllä tuntui muuten hyvältä. Yksi taasen on oikeasti alkanut tervehtiä minua ja juttelemaan ihan niitä näitä, kun aikaisemmin yleensä oli kyse vain valituksesta ja siitä että mikään ei ole hyvin... :) Tiesin kyllä jo töihin mennessäni että haasteita on edessäni ja rutkasti tuossa paikassa, onneksi olin siis sitkeä enkä välittänyt vee-uiluista ja sen sellaisesta.

Päätin jo aikaisemmin sen, että tuli mitä tuli, pysyn rauhallisena koska se linja on ennenkin pitänyt minut tiellä. Nyt on tullut taas todisteita siitä, että se pitää :).

Lähihoitajan työssä ei ole ollut vaikeaa oppia haavanhoitoja, katetrointeja yms. hoitotoimenpiteitä. Ihan sivuseikkoja. Vaikeaa on ollut opetella ammatti-identiteetin muodostaminen ja kyky mennä sen hoidettavan kanssa samalle taajuudelle.

Perehdytin tänään uutta työntekijää, todella kokematonta sellaista töiden saloihin ja painotin erityisesti sitä kuinka pitää uskaltaa mennä lähelle toista ihmistä. Huomasin että hän arkaili käännöissä yms. Näytin hänelle ihan konkreettisesti, miten esimerkiksi sängystä tuoliin mentäessä pitää mennä rohkeasti ihan lähelle toista ihmistä, muuten itsellä ja sillä hoidettavalla on todella turvaton olo. Tuntui mukavalta kun tyttö selkeästi ymmärsi asian kun siirsin häntä tuolista toiselle :). Kiitteli myös kovasti kun puhuin niin konkreettisella tasolla tästä lähelle menemisestä ja olikin kiva huomata iltapäivästä että tyttö oli ottanut onkeensa :).