Noniin. Ihmeen hiljaa olen ollut näistä palkkaneuvotteluista, mutta täytyyhän minunkin sanainen arkkuni avata, kun kerran minulla on mielipide :).

Kävin Helsingissä vähän aika sitten, ja törmäsin TEHYn kojuun, jossa kaikki olivat kääntäneet selkänsä ohikulkijoille ja naureskelivat siellä keskenään. Ei kauhean hyvää kuvaa anna moinen käytös. Eikä koko liiton käytös muutenkaan... (Tarkennan nyt tässä, että en puhu tässä esimerkiksi sairaanhoitajista jäseninä ja henkilöinä, vaan TEHYstä ammattiliittona.)

Ensinnäkin: ERITTÄIN ISO hatunnosto Superille joka uskalsi tehdä omat päätökset käyttäen järkeä, ja kerrankin pitivät päänsä. Lukuisia esimerkkejä kun on siitä, että Super on ollut TEHYn talutusnuorassa monissa päätöksissä... Hieno juttu Super :). En silti vaihda liittoa vaikka Superia nyt vähän kehunkin...

Moni muistaa kuinka eduskuntavaalien alla hoitajille lupailtiin 500 euron palkankorotusta monelta taholta, mutta kuinka moni sen oikeasti uskoi? Saa kyllä syyttää omaa tyhmyyttään jos on kuvitellut tai kuvittelee vielä, että suomalainen byrokratia taipuisi moisiin korotuksiin vain sormia napsauttamalla! EHKÄ moinen korotus on mahdollista, mutta kyllä siihen hyvänen aika menee vuosia... Nykyinen tehty kuntasopimus on oikeasti historiallinen suuruudeltaan ja pitäs olla tyytyväinen siihen 12 prosentin palkankorotukseen, mikä kahteen ja puoleen vuoteen luvattiin! Neuvotteluissa on aina kaksi osapuolta ja oli yllättävää miten hyvin kuntapuolen työnantaja tuli vastaan. Tämä ei tarkoita että periksi pitäisi antaa, mutta pitäisi hyvänen aika ymmärtää se, että iso laiva kääntyy TOSI tosi hitaasti.

Tuntuu kuin TEHY olisi kiukutteleva uhmaikäinen lapsi: "Te lupasitte, teidän täytyy antaa se raha! Mää en ala, me ei aleta ollenkaan! Me ei enää leikitä teidän kanssa!" Aikuismaista käytöstä kiitos... ei ihme, että hoitajat saavat paljon niskaansa, kun ison järjestön tyypit käyttäytyvät tällä tavalla. Kuka sairaanhoitajiakaan enää uskoo tällaisen käytöksen jälkeen?

Periksi ei tosiaan saa antaa, mutta on ihan naurettavaa kuvitella, että moisella kiukuttelulla saisi jotain aikaiseksi. Sanotaan että vanhemman tärkein tehtävä on opettaa lapselleen se, että pettymyksiä tulee ja niitä täytyy oppia sietämään. Kuka tässä ottaisi TEHY-lapsosta kädestä ja sanoisi: "Kulta-pieni, se on elämää"?