Oli töissä puhetta työvuorolistoista, niiden tekemisestä, ynnä muusta siihen liittyvästä asiasta. Mua jäi vaivaamaan erään työntekijän kommentti siitä, että "Mehän ollaan ensisijaisesti töissä täällä, muut jutut, kokoukset yms. pitää sitten järjestää vapaa-ajalla"... *karvat nousee pystyyn*. Menin siinä ihan sanattomaksi siitä kommentista, enkä viitsinyt jäädä jauhamaan asiasta siinä, kun oli töitäkin tehtävänä...

Mutta siis niin, en oikeasti tiedä, onko tässä kyse jostain sukupolvien välisestä työkulttuurierosta (kyseisen lausahduksen sanoja on liki 60 v. henkilö...), MUTTA: Töissä käydään (myös kouluja) sen takia, että vapaa-aika olisi laadukasta! Eli Kyllä minun henkilökohtainen elämäni menee niin edelle mistään töihin liittyvistä asioista, että huhhuh...

Kyllä oma koti, oma perhe, oma terveys yms. ovat niitä tärkeimpiä asioita elämässä. Tottakai työnteko ja opiskelukin liittyvät siihen omaan hyvinvointiin, mutta omaa hyvinvointiaan ei saa riskeerata sillä, että työnteko nousisi jotenkin päällimmäiseksi asiaksi elämässä. Hienoa on jos työtään voi sietää ja siitä pitää ja siitä saa jonkinmoisen toimeentulon ja parhaimmillaan se voi antaa hienoa uutta sisältöä elämään... mutta en näe mitään järkeä siinä, että ihminen kituuttaa jostain ihme velvollisuudentunnosta/marttyyriudesta töissä, niinkuin naisvaltaisilla aloilla usein on.

Tarja Tallqvistin sanoin: "Ei ole suurempaa pelkuruutta kuin se, että nähdessään
epäkohdan ei tee mitään." Ja tämä koskee myös omaa itseä. Terve itsekkyys on oikeasti ihan hyvänlaista itsekkyyttä.